Synt. 8.3.1947 Lahdessa
Puoliso 1969-2002 Iikka Meriläinen
Lapset: Aleksi s.1969, Anton s.1981, Toomas s.1990
Asunut Kokkolassa vuodesta 1969
Suomen Kirjailijaliiton jäsen vuodesta 1988

Kirjailija kertoo:

Synnyin sodanjälkeiseen pula-ajan Suomeen luovutetusta Viipurista Lahteen muuttaneen yrittäjäpariskunnan kolmantena tyttärenä. Isälläni oli radioliike ensin Viipurin Valtakadulla, myöhemmin Vuorikadulla Lahdessa. Persoonani kehittymiseen vaikutti epäilemättä vanhempieni kulttuurimyönteinen ja kosmopoliittinen elämänasenne, jonka he toivat mukanaan kotikaupungistaan Viipurista. Kirjat, teatteri, elokuvat ja maalaustaide olivat olennainen osa perheen arkielämää.

Ulkomaihin sain ensimmäisen kosketuksen isäni kokoaman kideradion välittämien ulkomaanlähetysten kautta. Myös isäni kieliharrastus (ruotsi ja saksa) sekä äitini ranskankieliset muotilehdet (Elle) herättivät kiinnostusta Suomen ulkopuolella avautuvaa maailmaa kohtaan. Vanhempien sisarteni ulkomaisten kirjeenvaihtoystävien lähettämät kirjeet ja värikkäät postikortit kiehtoivat mieltäni.

Muistan yhä elävästi sen hetken, jolloin minulle kirkastui ala-asteen toisella luokalla, että osasin kirjoittaa tarinoita. Hyödynsin kirjoitustaitoani julkaisemalla maksullista lähiympäristöni tapahtumista tiedottavaa käsinkirjoitettua lehteä. Halukkaita ostajia löytyi perheenjäsenistä ja naapureista. Jo varhaisessa teini-iässä aloin kirjoittaa eri lehtiin, vakituisemmin Helsingin Sanomien Nuorten sivulle.

Toimintaa ennen kirjailijan uraa

Suoritettuani keskikoulun Kaksoisyhteislyseossa Helsingin Käpylässä toimin vuosien 1964-1968 aikana Rautakirja Oy:n pääkonttorissa Helsingissä toimistotyöntekijänä.
Keväällä 1969 suoritin Hämeen Mainos OY:n somistajakurssin Tampereella.
Vuonna 1969 avioiduin ja muutin mieheni kotipaikkakunnalle Kokkolaan.
Vuosina 1970-71 hoidin esikoistamme ja kirjoitin freelancerina eri lehtiin.
Vuosina 1971-73 toimin Keskipohjanmaa-lehdessä osa-aikaisena uutistoimittajan apulaisena.
Syksyllä 1973 siirryin päätoimiseen oikolukijan virkaan Keski-Pohjanmaa Kirjapaino OY:ssä, jossa toimessa olin aina vapaaksi kirjailijaksi jäämiseeni asti v. 1985.

Julkaisutoiminta

Olen kirjoittanut kuusi romaania ja yhden kasettikirjan (pitkä novelli), jotka kaikki ovat ilmestyneet WSOY:n julkaisemina. Lisäksi olen kirjoittanut runoja, pakinoita, matkakertomuksia, kirja-arvosteluja ym. artikkeleja eri sanoma- ja aikakauslehtiin.

Julkaisut teokset

Tunteen kahleet : romaani 1985 WSOY
Kohtalon leikki : romaani 1986 WSOY
Sinä yönä Eginalla : romaani 1987 WSOY
Sininen silkkiviitta : romaani 1988 WSOY
Monacon lemmikki : kasettikirja 1988 WSOY
Kissojen talo : romaani 1989 WSOY
Menneisyyden mainingit : romaani 1991 WSOY
Kokkolan Kanta-apteekki : 220 vuotta, julk. Kokkolan Kanta-apteekki 2001
Kälviän apteekki : 80 vuotta, julk. Kälviän apteekki, 2004
Vaistolla ja sydämellä : Evald Vainio : 1898-1965, 2005

Kirjailijantyön ohella olen esiintynyt lukuisissa kustantajani WSOY:n eri puolilla Suomea kirjakauppiaille, kirjastonhoitajille ja lehdistölle järjestämissä tilaisuuksissa. Olen pitänyt luentoja kirjoittamisesta ja kirjailijantyöstä kirjastoissa, kouluissa ja opistoissa, samoin kuin harrastajakirjoittajien ja eri seurojen ja kerhojen tilaisuuksissa. Keväällä 1995 Vorun Maakuntakirjasto eteläisessä Virossa järjesti tuotannostani näyttelyn. Vierailin tuolloin ko. kirjastossa ja pidin esitelmän, joka käsitteli Krimin sodan aikaisia tapahtumia Kokkolassa. Esiinnyin samassa yhteydessä paikallisessa Varstun koulussa ja tapasin suomenkielen opiskelijoita.

Myönnetyt apurahat ja stipendit 1990-luvulla

Keski-Pohjanmaan Kulttuurirahasto 1990
WSOY:n Kirjasäätiö 1991
Vaasan läänin Taidetoimikunta 1993
Kirjallisuuden Edistämiskeskus 1994
Kirjailijaliitto 1996
Opetusministeriön Apurahat vuosina 1990-1994 

Harrastustoiminta

Mielenkiintoni kohteena on Viroon ja Latviaan suuntautuva avustus- ja kulttuuritoiminta. Kuulun Kokkolan seudun Suomi-Viro seuraan (varapuheenjohtajana vuosina 1994-1998) sekä Latviaan kohdentuvaan Janis Rozenthals -seuraan. Olen solminut pysyviä ystävyyssuhteita erityisesti Latviaan. Erikoismielenkiintoni kohteena ovat Latviassa asuvat suomensukuiset liiviläiset ja heidän kulttuurinsa, joihin tutustuin Kirjallisuuden Edistämiskeskuksen stipendin turvin vuonna 1994.

Syysaurinko paistoi kirkkaasti puiston hiekkakäytävälle ja sai tietä molemmin puolin reunustavien koivujen lehdet hehkumaan kullankeltaisina. Oikeanpuoleisen koivurivin takana näkyi pastellinväriseksi maalattuja vanhoja puutaloja. Vasemmalla puolen pilkotti koivujen valkeiden runkojen välistä ruskeavetinen kapea kanaali.

Kuljin hiekkakäytävää pitkin suomalaisen työtoverini Sarin kanssa. Olin ollut Kokkolassa vasta muutaman päivän. Lähes jokainen, jonka kanssa olin joutunut tekemisiin, oli kysynyt minulta: - Oletko jo tutustunut Englantilaiseen venevajaan?

- Tuolla se on! Sari huudahti äkkiä ja tarttui minua kädestä.

Pysähdyin ja katsoin hänen osoittamaansa suuntaan. Kujan päässä häämötti pieni punaruskea mökki. Kun kuljimme lähemmäs, näin, että vajan julkisivua peitti lasi-ikkuna. Kapealle ovelle vievien puuportaiden molemmin puolin oli asetettu pensasmaiset punakukkaiset ruukkukasvit.

Nousimme puuportaat ja tähyilimme lasiruudun lävitse vajaan. Näin suurikokoisen jykevän veneen, joka oli pahoin kolhiintunut. Sen keula oli kanuunain kuulien puhkoma ja aikoinaan harmaa maali oli rapistunut lähes olemattomiin.

- On the year of 1854, in connection with the Crimean war... Sari alkoi lukea ääneen vajan seinään kiinnitetyn pahvitaulun englanninkielistä tekstiä: - Krimin sodan yhteydessä suoritti Englannin laivasto hävitysretken Pohjanlahden rannikkokaupunkeihin. Kokkolassa Halkokarin edustalla laskivat kaksi englantilaista fregattia yhteensä yhdeksän kanuunalla varustettua maihinnousuvenettä kussakin noin kolmekymmentä miestä...

(Lainaus romaanista Menneisyyden mainingit, 1991)