Synt. 2.12.1920 Seinäjoella
Asuu Kokkolassa
Aviopuoliso Veijo Meriläinen (k. 1984)
Lapset Kari Johannes (1943-1945), Pertti Tapio 1945, Iikka Sakari 1958, Varpu Marjatta 1954
Alakansakoulunopettaja Hämeenlinnan/Suistamon seminaari 1942, siluettitaiteilija

Harrastukset: siluettileikkaukset, puutarhatyöt, kenneltyö, kirjallisuus

Apurahat ja tunnustukset
1983 WSOY:n kirjallisuussäätiön apuraha
1985 Kokkolan kaupungin kulttuuripalkinto ja kaupungin viiri
1987 Kokkolan kulttuurilautakunnan apuraha
1988 Kokkolan kaupungin pronssinen mitali
1989 Keski-Pohjanmaan kulttuurirahaston apuraha

Kirjailija kertoo:

Minulla on kaksi kotiseutua. Lapsuuden kotiseutu Sydän-Hämeessä Hämeenlinnan lähellä, ja sitten tämä merenrantakaistale. Keski-Pohjanmaa merkitsee minulle ennen kaikkea täällä asuvia ihmisiä. Tänne sukupolvien juurin juurtuneita ja myös muualta tänne tulleita, tänne asettuneita. Tunnen olevani kotona heidän keskellään. Täällä ollaan mutkattomia ja hyvällä tavalla ‘tavallisia’. Täällä olemme meren ja manner-Suomen välissä vain ihmisiä- toisiamme tarvitsevia ihmisiä. Koen, että vaikka pääsisin miten hyviin olosuhteisiin muualle muuttaen, ikävöisin liian paljon tänne. Juuri ihmisten, täällä asuvien ihmisten tähden.

Pidän itseäni lähinnä siluettileikkaajana/kuvittajana - en kirjailijana. Kirjoittamaani on kyllä julkaistu todella paljon, eniten runojani, mutta ne ovat saaneet painoasun yleensä kokoomateoksissa, sanoma- ja aikakauslehdissä yms.

Tuotanto

Elämän pituinen matka. Haastattelun perusteella kirj. Aune-Inkeri Björkström, kuv. Kerttu Meriläinen, 1988
Satukaappi: Z. Topeliuksen, Anni Swanin, H.C. Andersenin, Leon Wilsonin sekä Hauffin satuja. Valikoinut ja kuvittanut Kerttu Meriläinen, 1988
Unien talo. Kerttu Meriläisen siluetteja. (Hämeenlinnan taidemuseon - aluetaidemuseon kiertonäyttely 1992)
Sinivuokon poimija.  Muistokirja veljelle. Omakustanne. KP-paino 1998.

Kuvitus teoksiin:

Lokkiluoto, Liisa: Pieni mustalaistyttö, 1942 Karisto
Lokkiluoto, Liisa. Pieni paha poika, 1943 Karisto
Kahilainen, R.: Terrin arkki, 1952 WSOY
Koiso-Kanttila, Hilkka: Riitta Ruusumajan leikkivät paperinuket, 1975
Lehtonen, Anna-Liisa: Kirpun häntä , 1982 WSOY
Koiso-Kanttila, Hilkka: Kivilammen puistossa, 1984
Koiso-Kanttila, Hilkka: Kettumäen koulutiellä, 1987 WSOY
Mankinen, Maija: Elämän polku, 1990 Uusi tie

Kuvituksia ja runoja on lisäksi julkaistu useissa sanoma- ja aikakauslehdissä sekä kirjoissa

Näyttelyt:

1978 kotinäyttely, Kokkola
1978 K.H. Renlundin museon Lassanderin talo, Kokkola
1980 Stockmannin taideosasto, Helsinki
1980 Akateeminen kirjakauppa, Helsinki
1980 k.h. Renlundin museon Lassanderin talo, Kokkola
1984 Unet ja todet, Emil Cedercreutzin museo, Harjavalta
1986 Toholammin kirjasto
1986 Kalajoen kirjasto
1986 Kaustisen kirjasto
1986 Kaupungintalo, Kokkola
1986 Unien talo, K.H. Renlundin museo, Kokkola
1988 Suomalainen merimieskirkko, Rouen, Ranska
1988 K.H.Renlundin museo, Kokkola
1989 Rotterdam, Hollanti
1990 Sininen talo, Salo
1990 Kansainvälinen siluettitaiteen näyttely, Liettua
1992 Unien talo, Hämeenlinnan Taidemuseon/Aluetaidemuseon kiertonäyttely
1996 S-galleria, Helsinki
1997 Verkahovi, Turku

Kokoelmat ja julkiset teokset:
Hämeenlinnan Taidemuseo
K.H. Renlundin museo, Kokkola
Keski-Pohjanmaan keskussairaalan kappeli
Mäntyristin seurakuntakeskus, Kokkola

Euroopan äidit

Ajattelen teitä Euroopan äidit.
Kuulun teihin, olen jakanut osan kohtaloistanne.
Olen yksi teistä.

Ajattelen Suomen Karjalan äitejä. Talvi- ja jatkosodan päivinä.
Olen juossut kanssanne pommeja pakoon. Sortavalan asemalla, lapsi sylissäni.
Vieraalla asemalla, juossut tietämättä minne pitäisi juosta, muuta
kuin että pakoon.

Ajattelen teitä siirtolaisäidit. Pitkän junakuljetuksen jälkeen, kaukana kotoa
Kaarlelan kirkon penkillä odottamassa, että joku tulisi hakemaan.
Lasten itkua, uupuneita vanhuksia, kylmä, nälkä - ja siinä te äidit.
Muistan sinut, joka siinä penkin reunalla istuen yritit rinnastasi
ruokkia kuoleman merkitsemää pientä lastasi.

Ajattelen Jugoslavian äitejä.
Sinua, jonka kohtasin kehitysvammaisen lapsesi kanssa Vela Lukan klinikalla.
Sofi oli hänen nimensä. Missä Sofl on nyt, missä olet sinä itse?

Entä sinä Eforian äiti? Olimme vierekkäin polvillamme siinä pienessä kirkossa
perunamaan laidalla. Sinä olit romanialainen ja minä tullut täältä pohjoisesta.
Rukoilimme. Maasi kauhunhetket olivat jo hyvin lähellä, vaikkemme silloin sitä tienneet.
Missä olet kanssarukoilijani, missä?

Muistan teitä Euroopan juutalaiset äidit.
Erikoisesti sinua, jonka pienen pojan kenkä on nyt Jerusalemissa,
siinä muistopaikassa, josta tuli ei koskaan sammu.
Minulla on kotonani aivan samanlaiset kengät. Ne jäivät minun
puolitoistavuotiaalta pojaltani.

Meitä äitejä on joka maassa. Ulkonäöltämme, ehkä tavoiltammekin
erilaisia, kuitenkin niin samanlaisiakin. Olemmehan äitejä.

Entä tämän päivän äidit.
Kuuntelette suurinumeroisia lukuja työttömyystilastoista. On paljon ratkaisemattomia kysymyksiä, arvaamaton tulevaisuus.
Vieläkö jaksatte toivoa? Vieläkö itse toivon?
Kyllä me jaksamme. Äitien ketju, sukupolvesta toiseen on aina jatkunut ja jaksanutkin jollakin tavoin.
Jättäkäämme tämä viestikapula itse siirtyessämme syrjään: on olemassa toivo.
Jouluyönä syntynyt katsoi täältä lähtiessään äitiin. On olemassa toivo. Toivo ja armo -
kaikesta nyt näkyvästä huolimattakin.
Tarttukaamme toivoon, etsikäämme armoa. Rukoilkaamme loppuun asti.