|
Eeva Tikka
Eeva Tikka on syntynyt 1939 Ristiinassa. Hän on julkaissut
romaanien lisäksi runoteoksia, satukokoelmia ja
novellikokoelmia. Romaaneissaan Tikka keskittyy kuvaamaan ihmissuhteita, ja
myös suhdetta luontoon ja jumaluuteen. Tikka haluaa
häilyttää rajaa arkitodellisuuden ja tiedostamattoman
todellisuuden väliltä. Etenkin viimeaikaisissa novelleissaan
Tikka on kuvannut niitä mielen ulottuvuuksia, jotka ovat
ihmiselle itselleenkin tuntemattomia. (Lähteet: www.gummerus.fi,
www.jns.fi)
Lisää tietoa Eeva Tikasta
Tikan Tuotanto
Tikka on palkittu useasti. Hänen teoksiaan on ollut Finlandia-palkintoehdokkaana:
Aurinkoratsastus v. 1986 ja Lohikäärmekylpy
v. 2000.
Lukijoiden mielipiteitä Tikan kirjoista
26.4.2002
Olen lukenut Eeva Tikan Annun ja Pojan paluun.
Ensiksi luin Annun, joka meni aika paljon yli hilseen. Pojan
paluusta älysin jo kaiken. Eeva on monipuolinen kirjailija,
mutta lukeminen jotenkin oli väsyttävää, minua hieman
pitkästyttävää. En ollut ehkä vielä tarpeeksi viisas
ymmärtämään hänen kirjojaan.
-lonelystar-
Luimme koulussa (lukiossa) Tikan romaanin Pojan paluu.
Itse jostain syystä tykkäsin kirjasta aika paljonkin, vaikka
se olikin omalla tavallaan "outo". Oli aika vaikea
pysyä selvillä, mikä oli totta ja mikä kuvitelmaa, mutta mun
mielestä se oli hirveen liikuttava tarina :o)
-SV-
|