Kokkolan lukuseuran kirjasto ja sen aikalaiset
CARL-RUDOLF GARDBERG: Särtryck ur Svenska Litteratursällskapets Historiska och Litteraturhistoriska studier 14. Helsingfors 1938. Suom. Tuula Luhtala 1993.

1. Johdanto ja muut aikalaiskirjastot Suomessa

Porthan kertoi kirjeessään 22 marraskuuta 1798 Mathias Caloniukselle Turun uutisia. Oli perustettu uusi seura jo olemassa olevien yhdistysten Musikaliska sällskapetin ja Kongl. Finska hushållningssällskapetin rinnalle. "Tänne kuten Upsalaan, on perustettu luku-seura: se aloittaa toimintansa ensi vuonna. Mutta luulen, että sellaiset seurat pian kielletään. Tulen huolehtimaan siitä, ettei tilata epämääräisiä kirjoja; mutta vestigia fortassis terrent. Meillä on itäisessä naapurissamme seurattavana kaunis esimerkki; ja valistus ei näytä olevan suosiossa". Porthanin sanat saivat itse asiassa, kuten tulemme näkemän, profeetallisen sisällön, joskaan ei välittömästi eikä juuri Turun lukuseuran kohdalla.

Åbo tidningar -lehden seuraavissa vuosikerroissa tavataan silloin tällöin lukuseuraa koskevia ilmoituksia. Alussa puhutaan "aikakauslehtien lukukabinetista", mutta myöhemmin tarjonta laajeni. Valaiseva on tiedonanto 19 toukokuuta 1804, jossa sanotaan:

"Herrat Lukuseuran jäsenet kokoontuvat tästä lähtien kapteeni Prytzin talossa, kirkon vieressä. Kokoonnutaan lauantai-iltapäivisin kello 4 alkaen, jolloin sekä ne jotka haluavat lukea paikanpäällä, että myöskin ne, jotka haluavat lainata kirjoja saavat palvelua. Ne, jotka eivät vielä ole liittyneet jäseniksi tänä vuonna, voivat sen tehdä seuran asettaman määräajan kuluessa; ja asianomaisten on tiedettävä, millaisia kirjoja on saatavissa, tehdään täten tiettäväksi: lukuseuran kirjastolla on koko joukko oppineita ja mielenkiintoisia aikakauslehtiä, päivälehtiä, kokoelma valittuja uudempia historiallisia teoksia maailman viimeaikaisista mullistuksista sekä uusia matkakertomuksia: näistä on luettelo paikanpäällä halukkaiden selattavissa; jatkossakin kokoelmaa tullaan laajentamaan samassa määrin kuin jäsenten lukumäärä lisääntyy, rahavarojen salliessa."

Turun lukuseuraa ei tähän mennessä ole tutkittu yksityiskohtaisesti, mutta eri kirjailijat ovat ilmoittaneet hajatietoja sen koostumuksesta ja historiasta. Ainakin alussa sen johtava hahmo oli Jacob Tengström. Wilhelm Lagus, joka voi vedota tuoreeseen perhetraditioon ja jonka hallussa oli seuran arkisto, ilmoittaa, että ainakin aluksi se tietyssä mielessä oli entisen Aurora-seuran jatke, mutta, että jäsenpiiri myöhemmin ulottui piispasta ja hovioikeuden presidentistä itse kenraalikuvernööriin ja tukkukauppiaaseen ja tehtailijaan. "Virkakunnassamme ei juurikaan vuosina 1799-1822 (niin kauan lukuseura toimi) tapaa tunnettua nimeä, joka ei asianomaisen oleskellessa Turussa joko yliopistossa, hovioikeudessa, hallituskonseljissa ja senaatissa, tuomiokapitulissa tai koululaitoksen parissa olisi kirjoittautunut jäsenluetteloon ja lainaajarekisteriin." Turun lukuseuran kirjasto ei ollut ainoa lajissaan Suomessa. Eri tahoilta voidaan havaita samanlaisia yrityksiä useilla paikkakunnilla. Jos aloitetaan idän suunnasta on ensimmäisenä V i i p u r i. Vuonna 1805 perustetun saksalaisen lukion yliopettaja August Wilhelm Tappe teki 1806 aloitteen lukuseuran perustamiseksi. Tällöin perustettiin kirjasto, joka majoittui raatihuoneelle ja elää edelleen nykyisen Viipurin kaupunginkirjaston yhteydessä (1928). Myös P o r v o o s s a oli samaan aikaan lukuseura, joka vuonna 1806 tilautti paikkakunnan lukion kirjastoon eri aikakauslehtiä. Se lukuseura, joka August Schaumanin kertoman mukaan perustettiin H e l s i n k i i n vuonna 1819 virkamiesten pariin keskeisten virastojen muutettua, ja toimi vuoteen 1829, kuului hieman myöhäisempään aikaan ja oli Turun seuran suora seuraaja.

Sen sijaan vanhempaa perua oli V a a s a n lukuseura. Sensuuriylihallituksen pöytäkirjoissa valtionarkistossa säilytetään jäljennöstä lupakirjasta, jonka hovikansleri C.B. v. Zibet elokuun 10 päivänä 1802 laati "Sen lukukirjaston säilyttämiseksi ja jatkamiseksi Vaasan kaupungissa, jonka perustamiseksi useat sotilas- ja siviilivirkamiehet olivat liittyneet yhteen, ja johon kaupungin muut asukkaat voivat liittyä jäseniksi lievennetyillä maksuilla toimiakseen lainakirjastona----." Muotoilu ei sulkenut pois mahdollisuutta, että se olisi perustettu jo aikaisemmin kuin vuonna 1802, ja todisteen siitä antaa taulu Pohjanmaan museossa, jonka presidentin puoliso Louise Charlotte Reuterholm on maalannut silkille ja omistanut "Vaasan lukuseuran kirjastolle" vuonna 1801. (Myöhemmin on todistettu, että seura perustettiin 2.8.1794, suom. huom.). Seura lahjoitti vuonna 1828 osan kirjoistaan vastaperustetulle Helsingin yliopiston kirjastolle, mutta jatkoi toimintaansa loppua kohden vähemmän aktiivisesti aina vuoteen 1845, jolloin jäljellejäänyt kirjakokoelma osittain myyntiin huutokaupassa, osittain annettiin Vaasan lukion kirjastolle. U u d e s s a k a a r l e p y y s s ä perustettiin vuonna 1813 tai 1814 lukuseura, jossa oli 20 jäsentä edustaen koko pikkukaupungin porvaristoa. Perustamisasiakirjan mukaan kirjat olisivat "Matkakertomuksia ja elämäkertojaa, poliittisia kirjoituksia, valittuja romaaneja ja joitakin mielenkiintoisia lehtiä". Pöytäkirja vuodelta 1819 osoittaa, että kirjasto tiettyä maksua vastaan oli auki " vieraille lukijoille". Ne otteet seuran arkistosta, perustamisasiakirjasta, jäsenluetteloista ja pöytäkirjoista, jotka ovat säilynet Topeliuksen käsikirjoituskokoelmassa, ulottuvat vain mainittuun vuoteen, mutta todisteena siitä, että lainaus jatkui ainakin seuraavan vuosikymmenen lopussa, on Topeliuksen almanakkamerkintä helmikuun 9 päivältä 1828, jolloin hän lainasi "Donqixote från Bibliotheket".

Suunnilleen samanaikaisesti Vaasan lukuseuran kanssa vuonna 1800, perustettiin K o k k o l a n lukuseura, jota seuraavassa käsitellään. Kun sensuuriylihallitus vuonna 1830 aloitti suuren puhdistuksensa lukuseuroissa, ilmeni, että myös R a a h e s s a oli kymmenen virkamiestä ja porvaria perustanut lukukirjaston. He olivat syksyllä 1821 sopineet kirjojen sijoittamisesta apteekkari Wichmanin tiloihin käyttääkseen niitä, mutta että lukuseura 6 toukokuuta 1830 oli purettu ja kirjat jaettu osakkaiden kesken. Samanlainen yritys oli tehty O u l u s s a muutamaa vuotta ennen 1830 "apteekkari D.J. Skogmanin aloitteesta olivat useat arvohenkilöt, joista osa asui kaupungissa osa maaseudulla ympäristössä perustaneet kirjaston", jonka esimiehinä toimivat viimeeksi pastoriadjunkti ja komministeri Carl Mannert Ståhle. Kirjoja lainattiin vain osakkaille ja sekin purettiin vuonna 1830 jakamalla kirjat osakkaille. Ja lopuksi voidaan mainita, että kun auditööri Carl Henrik Asp vuoden 1808 lopussa ja 1809 alussa oli T o r n i o s s a Porin rykmentin kanssa kirjoitti hän päiväkirjaansa, että "kaupungissa oli lukuseuran kirjasto, jonka kokoelmiin kuului mm. Sköldebrandin matka", merkintä, johon J.O.Rancen, Aspin vävy ja hänen muistelmiensa julkaisia, liittää seuraavan maininnan:

" Useimmissa Suomen kaupungeissa on ollut sellainen tähän aikaan ja vielä myöhemminkin. Monista se on kuitenkin muutaman vuosikymmenen kuluttua lopahtanut, koska on menettänyt ajankohtaisuutensa. Kokoelmiin kuuluneella ruotsinkielisellä kaunokirjallisuudella ja matkakertomuksilla ei ollut pysyvää arvoa, joten vaadittiin niiden korvaamista suuremmalle yleisölle suunnattuilla laitoksilla, joilla olisi kantavuutta. Luultavasti on osin vastaperustettu, osin parannettu kirjakauppa tehnyt ne tarpeettomiksi ja ehkä myös tapojen raaistuminen sodan jälkeen on vähentänyt mielenkiintoa niitä kohtaan maassa."

Se luonnehdinta, jonka Rancken tässä antaa lukuseuroista, pohjautuu osittain ensikäden tietoon Vaasan kirjastosta ja on suurin piirtein oikeansuuntainen, lukuunottamatta viimeisessä lauseessa ollutta oletusta kiinnostuksen vähenemisestä sodan seurauksena; tukea tälle luulolle eivät anna ne tiedot, jotka on esitetty edellä tai ne esimerkit lukuseuran kehityksestä, joita seuraavassa käsitellään.

alkuun