3. Kirjakokoelma

Säännöt määräsivät, että kirjaston kirjojen "tuli olla ruotsin- ja tanskankielisiä, ei mitään määrättyä tiedettä, vaan historiaa, sekä yleisesti että yksityisten valtioiden osalta, sekä siihen kuuluvia käsikirjoja kuten maantietoa ja karttoja, matkakirjoja ja elämäkertoja, poliittisia kirjoituksia, joitakin mielenkiintoisia aikakaus- ja päivälehtiä sekä karttoja ja kuparipiiroksia".

Erityisesti kiinnittyy huomio määräykseen, että kirjojen tuli olla ruotsin- tai tanskankielisiä; se voidaan liittää edellä mainittuun Maribossa olevan lukuseuran suunnitelmiin, jonka mukaan sen kirjaston tuli sisältää etupäässä tanskankielistä kirjallisuutta, siten että varsinaista tieteellistä kirjallisuutta ei hankita. Yleisen porvarillisen sivistyskirjaston luonnetta oli näin molemmissa tapauksissa korostettu. Turkuun, jossa oli enemmän erilaista yleisöä, hankittiin sen sijaan melko laajasti vieraskielistä kirjallisuutta, erityisesti saksankielistä.

Selvän kuvan tavasta, jolla ohjelma Kokkolassa toteutettiin saa luetteloita selaamalla, täydennettynä nykykokoelman tutkimisella. Ajanjaksolta 1800-1830 on kaksi luetteloa tallella, joista toinen, jonka tiedot ovat täydellisemmät, on yksinkertaistettu, eri käsien usein melko huolettomasti tuottama kirjoitus. Kirjan hinta, joka on ensimmäisessä on jälkimmäisestä poistettu. Molemmilla on kartuntaluettelon leima, kirjatut kirjat ovat aikajärjestyksessä sisällöstä riippumatta, ja toisaalta kirjan painovuoden tutkiminen, toisaalta niiden sidostyypit mahdollistavat päättelyn, että tässä todella on alkuperäinen hankintajärjestys, jossa kirjat on ostettu kirjastoon. Näyttää siltä, että kokoelma vuonna 1811, seuran ensimmäisen vuosikymmenen lopulla, sisälsi 266 sidosta, mutta että jo vuonna 1814, jolloin yksinkertaisempi sidos aloitettiin määrä oli noussut 410 niteeseen. Vuonna 1830, kun vanhin luettelo päättyy, oli kokoelmassa 1013 hankittua volyymiä, jonka lisäksi oli suuri joukko sidottuja lehtivuosikertoja, joita ei otettu luetteloihin. Mainitusta kokoelmasta oli säilyneen lahjoittajaluettelon mukaan 120 lahjoitettu kirjastolle, osittain osakkaiden osittain ulkopuolisten toimesta.

Luokittelu

Jos tätä kirjakokoelmaa yrittää luokitella suuriin ryhmiin - ottaen huomioon kaikkeen luokkitteluun liittyvät varaukset - osoittautuvat mittasuhteet eri kirjallisuudenlajien välillä vuosien kuluessa siirtymiä, mitkä epäilemättä todistavat muutoksista eri harrastusaloja kohtaan, vaikkakin ne samalla kuvastavat saatavuuden vaihteluita eri aloilla. On luonteenomaista, että maantieto, johon tässä yhteydessä kuuluvat myös topograafiset työt ja matkakertomukset, muodostaa alussa suurimman ryhmän. Vuonna 1811 arvioitiin sen muodostavan 33,8% koko kokoelmasta, vuonna 1814 on prosenttiluku jo laskenut 27,1%, vaikka ryhmä edelleen on suurin, mutta 1830 käsittää se vain 19,9%, toisin sanoen 202 nidettä 1013:sta.

Maantiede, matkakertomukset

Matkakertomukset olivat, kuten tunnettua 1700-luvun lopulla muotikirjallisuutta. Ansio niiden levinneisyydestä ja suosiosta Ruotsissa lankeaa Samuel Ödmannille, joka sairasvuoteeltaan valmisteli katkeamattomana virtana ulkolaisten matkakertomusten käännöksiä. Se oli eräänlainen kirjateollisuuden haara, joka täytti markkinat, pyrkien Ödmannin mukaan tietoisesti "katkaisemaan romaanienlukemisen Ruotsissa".

Henning Wijkmark on tutkielmassaan Ödmannista maininnut, että taistelu romnaaneja vastaan oli taloudellisen aikakauden suuntauksen mukainen yritys käytännölliseen hyötyyn, mutta että matkakertomukset samalla olivat ajan vahvojen pyrkimysten kirjallinen ilmaus: valistusajan kansainvälisyys, sen toive tunkeutua kansan tapoihin ja yhteiskuntaoloihin ja oppia tuntemaan ihminen. Ödman muotoili sananparren kertoessaan eräässä kirjeessä "Matkoista, jotka kuvaavat maita filosofisesti". Kokkolan kirjastolla oli kolmisenkymmentä näitä ödmannilaisia käännöksiä. Ulkoeurooppalaisten markakertomusten määrä oli runsas, noin kahdeksankymmentä, mutta sen lisäksi oli edustava kokoelma matkoista eri Euroopan maissa ja kirjeistä sieltä, noin viisikymmentä (tästä puuttuvat Suomen ja Ruotsin topograafiset työt), osa niistä hyvinkin ajankohtaisia ja poliittisesti väritettyjä sisällöltään.

Kun J.V.Snellman muistiinpanoissaan kouluajoiltaan kertoo lomalukemisistaan, että "matkakertomukset antoivat tietoa kaukaisista eteläisistä rannoista ja saarista, mutta eurooppalaisten kansojen elämä jäi edelleen hämäräksi" , ei ainakaan Kokkolan kirjastoa voida syyttää tästä aukosta. Ruotsin maantieteessä ja topografiassa olivat edustettuina mm. Arndt, Elers, Linnerhjelm ja Tuneld, Suomen osalta J.J. Chydeniuksen kuvaus Kokkolasta ja Radloffin Ahvenanmaasta sekä Ruhs´in "Finnland och dess innevånare".

Erikoisteoksia täydensivät useat suuret kokoomateokset, esimerkiksi "Archiv för nyare resor till lands och sjöss", Canmen "Geographisk bibliotek för ungdom" ja "Nytt geographisk bibliothek", Djurbergin "Utförlig geografie" ja v. Zimmermannin "Jorden och dess invånare". Tämä runsas maantieteellinen kirjallisuus löysi varmaankin kiitollisen yleisön seuran osakkaissa, kaupungin raatimiehissä ja kauppiaissa, joista useat itse olivat nuoruudenpäivinään purjehtineet tai omistivat osuuksia laivoissa, jotka purjehtivat kaukaisilla vesillä.

Historia, elämäkerrat

Vastakkaista kehitystä kuin maantiedon kohdalla osoittaa historia, johon tässä yhteydessä katsotaan kuuluvan myös elämäkerrat, muistelmat ja kirkkohistorian harvat teokset. Jo vuonna 1811 oli se toiseksi suurin ryhmä 21,4% kirjavaroista nousten vuonna 1814 26,1%, ja 1830 on se suurin prosenttiosuudella 32,9, eli 333 nidettä 1013:sta.

Jo edellä on annettu olettaa historiallisten ja poliittisten intressien lisääntymisestä, jonka Ranskan vallankumous ja Napoleonin sodat aikaansaivat, mutta voidaan lisäksi viitata Ruotsin sensuuriolojen muutokseen, joka tapahtui 1809 ja vahvistettiin painovapaussäädöksellä 9 maaliskuuta 1810: sillä avattiin padot poliittisille ja epähistoriallisille ajankohtaiskirjoituksille, jotka laajuudeltaan mittelivät 1700-luvun viimeisten vuosien matkakertomusten kanssa ja näiden tavoin olivat pääosin käännöksiä. Kokkolassa seurattiin tunnontarkasti tätä tuotantoa, ja kokoelma on huomattavan monipuolinen. Näin päästiin käsiksi maailmanhistorian suurteoksiin, joita edustivat Baur, Bredow, Buchholz, Dippold, Eichorn, Iser, Löhr, Meiners, Remer ja muut elämäkerrat ja tarinat tekijöinä Bauer, Baur ja Blanchard, Herderin "Ideer till mennisko-historiens filosofi", Anquetilin, Gibbonin ja Rollinin roomalaiset historiateokset sekä lukuisat erikoisteokset Englannin, Ranskan, Saksan ja Venäjän historiasta.

Ruotsin historiallisen kirjallisuuden, noin 80 niteen joukossa, olivat mm. Celsius, Hallenberg ja Lagerbring pääteoksillaan. Suhteellisesti täydellisin oli kuitenkin poliittisesti leimautunut aikalaishistoria: pamfletteja pyhän allianssin eri kongresseista liberaalisti suuntautuneilta kirjailijoilta kuten Görres, de Pradt ja muut, jotka laajuudellaan voitti 1820-luvulla Napoleon-aiheinen kirjallisuus, sen kultin seurauksena , joka erityisesti keisarin kuoleman jälkeen levisi Euroopassa. "Napoleon työllisti kuoltuaan kirjailijat ja lukevan maailman lähes samoin kuin eläessään diplomaatit ja poliittiitikot" sanottiin Sveassa vuonna 1827 "Napoleon-aiheinen kirjallisuus kilpailee Walter Scottin ja Cooperin romaanien kanssa lukijoiden suosiosta. Ja kääntäjämme tarttuvat halukkaasti jokaiseen uuteen mahdollisuuteen, voittaakseen sillä yleisöä". Tähän kirjallisuuteen ja lukuisiin Venäjää koskeviin teoksiin palaamme myöhemmin.

Kaunokirjallisuus

Vasta kolmannella sijalla tulee kaunokirjallisuus, koostuen ruotsinkielisistä alkuperäisteoksista, pääosan ollessa romaaneja ja pienemmän osan käännettyjä näytelmiä. Tämä ryhmä käsitti 1811 16,5% kokoelmasta lisääntyen vuoteen 1814 21,4%, 1830 21,9%, ts. 222 nidettä 1013:sta - kieltämättä varsin vaatimaton luku huomioonottaen kirjaston populäärin tarkoituksen.

Ruotsinkielisestä alkuperäiskirjallisuudesta tavataan nimet Dalin, Gyllenborg, Wallenberg, Bellman, Kustaa III, Kellgren, Leopold, Oxenstierna, Thorild, Anna Maria Lenngren, Adlerbeth, Choreus, Franzén, Wallin ja myöhemmin Turunromantikkojen kalenteri Aura, Cederborgh, Atterbom, Vitalis-Sjöberg ja Tegnér. Lähes kaksikolmasosaa kaunokirjallisuudesta oli käännöksiä. Myös niiden joukossa on joitakin laadukkaita nimiä, Ilias Marcus Wallenbergin ja Don Quixote Stiernstolpen kääntäminä, sekä yksittäisiä teoksia seuraavilta kirjailijoilta Beaumarchais, Wieland, Herder, Schiller, Goethe, Florian, Madame de Stael ja Walter Scott, mutta valtaosa kuuluu siihen romaanikirjallisuuteen, joka vuosikymmeniä vuosisadanvaihteessa kilpaili matkakertomusten kanssa suuren yleisön suosiosta.

Tunnetusti veljekset, N.M. Lindh Örebrosta ja J.P. Lindh Tukholmasta kustansivat lähes tehdasmaiset muodot saavuttaneen käännöstoiminnan - kuvaavasti kerrotaan Sveassa kerran " Lindhin kääntäjätehtaan kiireisestä vääristelystä" - jonka kautta useimmiten saksalaista alkuperää olevat teokset saavuttivat ruotsalaisen yleisönsä. Kuten Martin Lamm huomauttaa päälinjat näissä romaaneissa olivat kauhuromantiikka ja sentimentaalisuus, jotka olivat vain näennäisesti ristiriidassa: kauhuromantiikka valmensi porvarillisia lukijoita voimakkaammin maustein kuin lehtiuutiset, samalla kun sentimentaalisuus hyödynsi ihmisten vastenmielisyyttä politiikkaa kohden tarjoamalla heille kuvauksia kotielämästä ja idylleistä. Kokkolan kirjaston luetteloissa tavataan useita ajan muotikirjailijoita: tusinakirjoilijoiden itkettäviä ja äiteliä perheromaaneja kuten A. v. Kotzebue, A. Lafontaine ja Johanna Schopenhauer, koomis- satiirisia romaaneja kuten J.G. Muler, raflaavia henki- ja aavehistorioita kuten C.H. Spiess ja G. Bertrand, sekä nimettömien kirjailijoiden ryöväriromaaneja kuten "Banditen Dolko" ja "Röfar Anföraren Glorioso", "Banditanföraren Golisano" ja muita samanlaisia. Joitakin kymmeniä on saatu lahjoituksina. Ei johdu sattumasta, että kirjaston kirjavaroista suurin osa on säilynyt tähän päivään, useimmat teokset erinomaisessa kunnossa, mutta viimemainittu ryhmä viihdekirjallisuutta on lähes kokonaan hävinnyt, ja ne harvat niteet, jotka ovat säilyneet ovat lukemattomien käsien kuluttamat ja nuhraannuttamat.

Muut alat

Verrattuna tähän mennessä mainittuihin kirjallisuuden lajeihin ovat muut melko vaatimattomia. Taloutta edustaa viitisenkymmentä teosta, osin Svenska lantbruksakademin ja Finska hushållningssällskapet´in pöytäkirjoja, osin muita maanviljelyä käsittelevää kirjallisuutta, puutarhanhoitoa ja viinanpolttoa. Luonnontieteisiin kuuluu parikymmentä, joista on erityisesti mainittava Nilssonin skandinaavinen eläimistö ja Eulerin "Bref till en tysk prinsessa i åtskilliga physiska och filosofiska ämnen", joiden Snellman vielä vanhoilla päivillään muisti tarjonnen mukavaa ja hyödyllistä luettavaa.

Myös sen ajan lääkärikirjat (Hildebrandt, Hufeland, Weickard) olivat edustettuina kuten myös moralisoivat elämänohjekirjat, jotka 1700-luvulla olivat tulleet suosituiksi, mutta jotka yhä vetosivat yleisöön, esimerkiksi Dusch'in "Moraliska bref til hjertats bildande" (ahkeran lukemisen kuluttama), Saint-Lambertsin "Månne fruntimrens handlingar i allmänhet bestämmas af nödvändigheten eller kaprisen? En teckning af qvinnan" ja paikallista mielenkiintoa herättävän - Heindrich'in "Om medlen att utrota sqvaller i små städer".

Suoraan käytäntöä palvelevaan kirjallisuuteen kuului lisäksi joitakin asetuskokoelmia ja kameraalisia teoksia. Ja lopuksi on huomattava, että kirjastossa oli joukko aikakauslehtiä kuten: Adlersparren "Läsning i blandade ämnen", Silverstolpen "Journal för svensk litteratur", Hans Järtan "Odalmannen", Upsalaromantikkojen "Svea" ja Ruotsin akatemian toimituksia.

Aikakauslehdet

Kokoelmiin kuului lisäksi, vaikkei niitä olettu luetteloon alussa seuraavia aikakauslehtiä: Åbo tidningar, Åbo underrättelser, Finlands allmänna tidning, Turun wiikko sanomat, "Mnemosyne", Wallmarkin "Journal för litteraturen och theatern" ja "Polyfem". Kokkolan lukuseuran kirjasto tarjosi asiakkailleen varsin monipuolisen lukemiston.

alkuun