Tilanne muissa Pohjoismaissa

Turun lukuseura oli kaikesta päättäen ensimmäinen, ja sen lähimmän esikuvan ilmoitti Porthan yllälainatussa kirjeessään olevan Upsalassa. Tämä ei ollut paljoa vanhempi: se oli perustettu vuoden 1798 alussa ja vähän myöhemmin siitä oli ilmoitus suurelle yleisölle Silverstolpen lehdessä Journal för svensk litteratur, joka samalla julkaisi seuran yksityiskohtaiset säännöt. Niiden mukaan se oli suunnattu tarjoamaan 120 osakaalle omissa tiloissa ruotsalaisia ja vieraskielisiä aikakauslehtiä ja siten "korvaamaan puutteen, jota Akatemian kirjaston niukka tarjonta ei ollut pystynyt täyttämään"; muun kirjallisuuden hankinta ei kuulunut ohjelmaan.

Seura oli alussa myös muodollisesti läheisessä yhteydessä yliopistoon, jonka konsistorio salli sijoittaa seuran lukuhuoneeseen kaikki ne lehdet, jotka aiemmin oli pidetty vain konsistorion jäsenten saatavilla, ja sen lisäksi myönnettiin määräraha kirjastokassasta ehdolla, että seuran kaikki lehdet ja aikakausjulkaisut vuoden lopulla lankeaisivat yliopiston kirjastolle. Tämä määräys oli voimassa vain pari vuotta ja seura toimi sen jälkeen täysin yksityisenä yhdistyksenä vuoteen 1824, jolloin se Erik Gustaf Geijerin aloitteesta taas liitettiin tiiviimmin yliopistoon. Tällöin sille myönnettiin säännöllinen avustus ja se sai konsistorion vahvistamat säännöt, joiden mukaan se oli "Akatemian kirjaston haara". Yllämainitussa lehti-ilmoituksessa vuonna 1798 sanottiin, että Upsalan seura "ansaitsisi paljon suurempaa huomiota, koskapa se on ensimmäinen laatuaan maassamme." Lausunnon rajoitus oli itse asiassa aiheellinen. Jo 11 tammikuuta 1796 oli K a r l s k r o n a a n perustettu lukuseura, joka kaksi vuotta myöhemmin painatti ensimmäisen luettelonsa ja ajan myötä kartutti kokoelmansa käsitämään 10.000 nidettä. Kokoelma on kokonaisuudessaan säilynyt osana koulukirjastoa. Ehkä sekin oli lukuseuran kirjasto eikä tavallinen lainakirjasto, jota lukionlehtori Elias Daniel Björk G ö ö t e b o r g i s s a tarkoitti kutsuessaan vuonna 1798 Göteborg Tidningarin esitteessä perustamaan kirjastoa "jossa jokainen pientä maksua vastaan sai luettavakseen uusimmat ja parhaimmat ruotsin-, saksan-, ranskan ja englanninkieliset kirjat historian, kaunokirjallisuuden, filosofian, politiikan, matkakuvausten sekä muilta aloilta, joiden lisäksi oli tarjolla myös luotettavimmat poliittiset ja kirjalliset lehdet."

Kun Adolf Törneros vuonna 1833 kävi Ö r e b r o s s a, näki hän sen talon, jossa hän edellisellä vierailullaan vuosina 1813-15 "oli viettänyt melkein joka päivä jonkun hetken ja kuului örebrolaiseen kantajoukkoon, joka pohti Napoleonin myöhempiä kohtaloita, salissa, joka oli sisustettu sen ajan lukuseuraksi. Vanha eversti, paroni Ö(rnsköld) oli tuolloin sen esimiehenä, hän rakasti kirjallisuutta ja vihasi korttipeliä ja niin sanottua sosieteettia, jossa sitä päivittäin harjoitettiin ja yritti sen sijaan houkutella kaupunkilaisia oman kirjakokoelmansa pariin, joka oli sijotettuna saliin kahteen vanhaan kaappiin, jotka olivat täynnä vanhaa ranskalaista kirjallisuutta."

Pari painettua luetteloa F a l u n i s t a (1802) ja L a n d s k r o n a s t a (1803) viittaavat kiistatta lukuseuraan, mutta muuten lähteiden niukkuus tekee vaikeaksi rajata lukuseuran kirjastot lukuisista ajan lainakirjastoista, joita yksityiset pitivät ansaitakseen. Esimerkkeihin lukuseuroista, joita tässä on mainittu on vielä liitettävä pari Tanskasta ja Norjasta. Joulukuun ensimmäisenä 1794 kutsui silloinen ylioppilas, myöhemmin kirjanpainaja Klaus Henrik Seidelin Maribon hiippakunnan asukkaat avustamaan rahalahjoituksin tai kirjoilla julkista kirjakokoelmaa, joka tulisi toimimaan yleiseksi valistukseksi ja antamaan lainaajilleen hyvää, viihdyttävää lukemista, pääosin tanskankielistä muttei varsinaisesti tieteellistä kirjallisuutta. Yhdistys "Provinsial-bogsamlingen i Maribo" aloitti toimintansa 1795 ja sen kirjakokoelma muodosti myöhemmin Maribon hiippakunnankirjaston perustan. Kun seuraa esiteltiin kööpenhaminalaislehdessä Dagen 25 tammikuuta 1805 suuren yleisön annettiin ymmärtää, että se vielä oli "laatuaan ainoa Tanskassa ja Norjassa", mutta näyttää aiheelliselta tässä yhteydessä viitata kirjallisuudessa usein mainittuihin lukuseuroihin, jotka tanskalaissyntyinen piispa Peder Hansen vuoden 1800 vaiheilla perusti Kristianstadin hiippakuntaan Norjassa, vaikkakin nämä oli suunnattu huolehtimaan maaseutuväestön lukutarpeista.

Esitetyt ilmoitukset eivät ole täydelliset, mutta niitä on riittävästi pystyäkseen osoittamaan, että kyse on yleisestä ilmiöstä, joka oli levinnyt koko Pohjolaan. Perustamisajankohta useimmissa mainituista tapauksista on sama: 1790-luvun viimeiset tai 1800-luvun ensimmäiset vuodet, ja jo useimmiten niukat tiedot, jotka on käytettävissä yksityisistä seuroista ja kirjastoista, osoittavat silmäänpistävän yhdenmukaisuuden vieläpä sellaisissa yksityiskohdissa kuin vuosimaksun suuruus, osakkuuden säännöt ja lainaaminen ulkopuolisille jne, joka tuskin voi johtua sattumasta ja joka houkuttelee etsimään esikuvia. Tämä on taustana sille liikkeelle, josta eittämättä on kyse: toisaalta olivat valistusajan sivistysihanteet nyt vihdoin tulleet myös porvarisluokan omaisuudeksi, toisaalta tulvi kirjamarkkinoilla 1700-luvun loppua kohden populäärikirjallisuus ajan valtavirrassa, sentimentaalisia porvarillisia romaaneja, eksoottisia matkakertomuksia, historiallisia kertomakirjoja ja elämäkertoja, myöhemmin myös poliittisväritteistä aikalaishistoriaa, joka hyödynsi sitä vilkasta poliittista mielenkiintoa, joka oli saanut vastakaikua laajoissa piireissä Ranskan vallankumouksen ja Nopoleonin sotien aikana.

Muut maat

On hankalampaa puutteellisin lähdetiedoin osoittaa suoranaisia esikuvia pohjoismaisille lukuseuroille, eikä ole tarkoituskaan seuraavassa esittää lopullista ratkaisua. Samanlaisia ilmiöitä esiintyi itse asiassa koko 1700-luvun eri puolilla. Vain osittain samanlaisia olivat luonteeltaan ranskalaiset cabines de lecture,,joiden synty juontaa vuosisadan alkuun, mutta jotka vasta myöhemmällä puoliskolla puhkesivat todelliseen kukoistukseensa ja mm. 1784 aikaansaivat Tukholmassa kirjallisen klubin perustaminsen. Se asetti osakkaiden käyttöön, muiden etujen lisäksi mm " 2000 niteen valikoidun kokoelman eri tieteenaloilta", "kaikki lehdet, jotka ilmestyivät Tukholmassa ja sen ympäristössä" sekä "mielenkiintoisimmat ranskalaiset, englantilaiset, hollantilaiset, sakasalaiset ja tanskalaiset vieläpä amerikkalaiset lukemistot ja aikakauskirjat". Useita kosketuskohtia meidän lukuseuroihimme oli englantilaisilla subscription libraries-kirjastoilla, joista vanhimman perusti Allan Ramsay Edinburghiin jo 1725, ja jotka olivat yleisiä Englannissa vuodesta 1775 alkaen, jäseninään varakkaampien yhteiskuntaluokkien edustajat " the local gentry, professional men, and the more prosperous tradesmen".

Samanlaisia luonteeltaan olivat amerikkalaiset properity libraries (nimitys esiintyy vaihdellen subscription libraries-nimityksen kanssa), joita Benjamin Franklinin kuuluisa The Library company of Philadelphia esikuvanaan, joka oli perustettu 1731 tai 1732, 1700-luvun kuluessa putkahti esiin melkein kaikissa vähänkään merkittävissä pohjoisamerikkalaisissa kaupungeissa. Seuraavan vuosisadan puoleenväliin saakka ne edustivat yleisten kirjastojen valtatyyppiä Yhdysvalloissa. Yhtäläisyydet näiden englantilais-amerikkalaisten ja pohjoismaisten lukuseurojen välillä eivät koske vain ulkoisia järjestäytymismuotoja - yksityisten yhteenliittymiä suoranaisena tarkoituksena säännöllisin jäsenmaksuin ylläpitää enemmän tai vähemmän julkisen luonteen omaavia kirjakokoelmia - vaan myös itse ohjelmaa. Se perustui uuden kirjastokategorian luomiseen, jonka tarkoituksena oli tyydyttää porvarillista sivistystarvetta ja oli siten täysin erillään aikaisemmin yleisistä kirjastotyypeistä, sekä museaalisesti suuntautuneista hovikirjastoista että myös tieteellisistä opiskelu- ja tutkimuskirjastoista. Innokas kiinnostus Amerikkaa ja amerikkalaisia oloja kohtaan levisi Eurooppaan 1700-luvun loppupuolella.Sitä stimuloi pohjoisamerikkalaisten siirtokuntien itsenäisyystaistelu ja rauhanystävä, valtiomies ja filosofi Benjamin Franklinin haaveellinen palvonta. Se ilmeni myös vapaussodan puhkeamisesta alkaen lukuisissa artikkeleissa, ilmoituksissa ja tarinoissa eurooppalaisessa ja ruotsalaisessa lehdistössä ja kirjallisuudessa aikaansaaden sen, että myös Franklinin luomusta, Philadelphian lukuseuraa ja sen amerikkalaisia seuraajia esiteltiin yksityiskohtaisesti ajan eurooppalaiselle yleisölle. Voidaan viitata siihen Franklinin elämäkertakatkelmaan, joka vuonna 1792 julkaistiin ruotsinkielisenä käännöksenä ja jota siinä yhteydessä laajasti arvosteltiin tukholmalaislehdissä; siinä kerrottiin Franklinin monista hyödyllisistä toimista valistuksen ja tiedon levittämiseksi maassa, hänen "yleisestä kirjastolaitoksestaan", jossa yhteydessä mainittiin, että kirjaostot " maksettiin yleisestä kassasta, joka muodostui siitä pienestä kuukausimaksusta, jonka jokainen kirjastoseuran jäsen kuukaisittain suoritti, kuin myös kirjojen vuokrauksesta; sillä seuran ulkopuolisille oli lainaaminen sallittu maksua vastaan läpi vuoden. Philadelphian kirjasto kilpailee nyt huomattavimpien eurooppalaisten kanssa ja on siten suurimerkityksinen valistuksen kannalta."

Niin kauan kun ei ole todisteita, että tämä tai muut vastaavanlaiset olisivat suorastaan vaikuttaneet pohjoismaisten lukuseurojen perustajiin, on kuitenkin huomioitava mahdollisuus, että ratkaisevat impulssit on saatu lähempää: saksalaisista Lesegesellschafteneista, joista varhaisin tunnettu, perustettiin Stralsundiin 1779 ja jotka seuraavina vuosikymmeninä saavuttivat sellaisen levinneisyyden, että niitä kuvattiin "eines der bezeichnendsten Merkmale des papierenen Zeitalters". Jo yhteinen nimi, yhtäläisyydet organisaatiomuodoissa ja sosiaalisessa koostumuksessa, kertovat läheisestä yhteydestä saksalaisten ja pohjoismaisten seurojen välillä. Joka tapauksessa voidaan olettaa Viipurin lukuseuran saaneen vaikutteita suoraan Saksasta. Kysymys lähimmistä esikuvista muille on toistaiseksi jätettävä avoimeksi odottamaan täydellisempää materiaalia kuin tähän asti on esitetty, jotta voidaan valaista yksitäisten seurojen syntyä.

Ihmeellistä kyllä, että huolimatta viittauksista pohjoismaisiin seuroihin tai lyhyistä maininnoista niistä ei ilmiötä kokonaisuudessaan tai yksittäisten seurojen osalta ole tutkittu tarkemmin. Siksi tuntuu aiheelliselta antaa seuraava yksityiskohtainen selvitys K o k k o l a n l u k u s e u r a s t a ja sitäkin suuremmalla syyllä, koska seuraa kokoonpanoltaan ja organisaatioltaan monissa suhteissa voidaan pitää edustavana ja koska sen historia osoittaa piirteitä, jotka olivat luonteenomaisia useammallekin suomalaiselle lukuseuralle. Kiitos onnellisille olosuhteille on meidän päiviimme säilynyt sarja seuran pöytäkirjoja ja muita asiakirjoja vuosilta 1800, 1806-30, 1833-34, 1845 ja 1871, tilikirja vuosilta 1834-47, kokoelmaluetteloita eri ajoilta ja suurin osa kirjaston kirjakokoelmaa.

alkuun